Verovähennys

 A+  A   A-

VEROVÄHENNYS

Kotisiivouksen verovähennys on merkittävä etu, sillä voit tehdä verotuksessa 50 % vähennyksen.

Kotona teetetyn työn kustannukset voi osittain vähentää verosta. Vähennys on henkilökohtainen. Vähennyksen enimmäismäärä on 2400 euroa ja omavastuu 100 euroa. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona palkka, palkan sivukulut tai työkorvaus on maksettu.

Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa asunnossaan tehdystä tavanomaisesta kotitaloustyöstä tai asuntonsa kunnossapidosta taikka perusparannuksesta palkkaa tai työkorvausta. Työkorvaukseksi sanotaan yritykselle tai yrittäjänä toimivalle yksityiselle henkilölle sekä esimerkiksi yleishyödylliselle yhteisölle maksettua palkkiota. Vähennystä ei myönnetä asunto-osakeyhtiölle, muulle yhteisölle tai yritykselle.

Puolisoista 2400 euron vähennyksen voi saada kumpikin erikseen. Vähennys jaetaan puolisoille siten kuin he ovat sitä ennen verotuksen päättymistä vaatineet. Jos vähennystä tai osaa siitä ei voi vähentää sitä vaatineen puolison veroista, loppuosa vähennetään toisen puolison veroista.

Maksimivähennyksen saa, kun työn osuus on noin 4 999,50 euroa (50 % x 4 999,50 euroa = 2 499,75 euroa – omavastuu 100 euroa = 2 399,75 euroa).

Lisätietoja löydät Verottajan www-sivuilta klikkaamalla tästä ja veroselvityslomakkeen löydät klikkaamalla tästä.

Tilaa kotisiivous

Asiakaspalvelu

ma-pe klo 8.00-16.00
Gsm 040 736 0595
myynti@profiili.com

Ennen ja jälkeen kuvia